torstai 25. syyskuuta 2014

Ärräpussitkaan eivät nyt auta


Poliitikot eivät voi enää väistää kysymystä, hyväksyvätkö he EU:n taloudellisen yhteisvastuun vai eivät.

Osallistun 30.9. Suomen Pankin järjestämään keskusteluun Euroopan keskuspankin mahdollisuudesta – tai kenties peräti velvollisuudesta – lieventää EU:n taantumaa.
Olen toki esittänyt EKP:n valtuuksien ja velvoitteiden laajentamista kirjassani Suuri kiristys. Pidän kuitenkin olennaisimpana, että euroalueen talouspolitiikka toimisi jämäkässä yhteistyössä, eikä olisi kansallisten (lue: Saksan) etujen sanelemaa kokonaisuuden vahingoksi.
Tavoitteellinen ja sitova yhteistyö on tietenkin sitä, minkä 99 prosenttia suomalaisista torjuu ”liittovaltiona”. Koska poliitikot eivät uskalla yrittää välttämättömästä mahdollista, yhteisvastuuta toteutetaan takaoven kautta – Euroopan keskuspankin toimin.
En yleensä vuodata kyyneliä keskuspankkiirien puolesta, mutta EKP:n mahdoton tilanne säälittää.
Poliitikot ovat ulkoistaneet vastuun Euroopan talouden elpymisestä EKP:lle. Siinä on kolme ongelmaa; vain kolme, mutta sitäkin suurempaa.
Ensinnäkin EKP on myöhässä, kuten olen moneen otteeseen sanonut. Siitä seuraa, että EKP ei voi juuri vaikuttaa rahapolitiikalla. Mutta senkin vähän, minkä voisi, Euroopan poliitikot torpedoivat.
Poliittisesta pelokkuudesta seuraavat juuri ne asiat, joita halutaan välttää. Ensiksikin pakollinen ja paljon laajempi yhteisvastuu kuin mihin olisi voitu hallitusti ja suunnitellusti edetä. Ja siitä seurauksena populistien ja euroskeptikkojen aseman vahvistuminen.

Narulla ei voi työntää
Radikaalikaan rahapolitiikka ei auta, kun Eurooppaa vaivaa kysyntälama. Kirjani julkaisutilaisuudessa maaliskuussa Lauri Holappa totesi, että ”narulla ei voi työntää”. Toinen keskustelijoista, Sixten Korkman, käytti kolumnissaan täsmälleen samaa kielikuvaa puoli vuotta myöhemmin.

Viimeistään Saksan surkeat talousluvut lienevät vakuuttaneet kovapäisimmätkin ekonomistit.
(Ne, jotka hokevat ”rakennemuutosten” välttämättömyyttä, ovat selityksen velkaa, miksi Saksa, joka on tehnyt kivuliaat ja onnistuneet rakennemuutoksensa, ei sittenkään pärjää. Heidän tehtävänsä on myös osoittaa vääräksi oman kantani, että euroalueen talouskiristys ja aiheutettu suurtyöttömyys ovat nyt viimein tappaneet kysynnän jopa Saksan vientimahdilta. Uskomaton saavutus jopa Olli Rehniltä.)
Korkoaseesta ei ole ollut iloa pitkään aikaan. Nollan alle ei hevin pääse. Mutta puoli-ilmainen pankkirahoituskaan (vuonna 2011 aloitetun LTRO-operaation jatkoksi avattu TLTRO-ohjelma) ei näytä tepsivän.
EKP:n tavoite on syytää pankeille parhaimmillaan nollakorkoista lainaa 400 miljardia euroa. Pankeille kelpasi viime viikolla toteutetussa huutokaupassa vain 82 miljardia. Joulukuun kierroksella päästäneen selvästi parempaan tulokseen – mutta näyttää siltä, että tavoitteessa voidaan jäädä puolitiehen.
Pankit, joiden pääomavaatimuksia on kiristetty, vähentävät saataviaan suhteessa omaan pääomaan, eli lainaavat nuukaillen. Silti EU-alueen yrityksistä vain 16 prosenttia valittaa rahoitusvaikeuksista. Rahaa ei ole jaossa, mutta ei sitä kukaan näy tarvitsevankaan. Kukaan ei investoi. Noidankehä.
Yksi syy siihen, miksi halpa raha ei kelpaa pankeille on se, että niille on edullisempaa myydä saataviaan suoraan EKP:lle, joka on luvannut sijoittaa 800 miljardia euroa (Der Spiegelin arvio*) omaisuusvakuudellisiin arvopapereihin. Näitä ovat ABS:t eli Asset-Backed Securities ja vakuudelliset velkakirjat, covered bonds.
Ne ovat samoja johdannaisia, joilla Yhdysvaltain subprime-kriisi saatiin aikaan, kuten äänekkäät euroskeptikot jaksavat muistuttaa. Yhtä hyvin voidaan toki kieltää maailmasta presidentit, koska he ovat saaneet aikaan useimmat sodat.

Karkkihammas Frankfurtista
Euroopan keskuspankin tase putosi viime viikolla alle 2000 miljardin euron. Korkeimmillaan EKP:n saatavat ovat olleet yli 3000 miljardia euroa, mille tasolle pääjohtaja Mario Draghi ilmoitti pankin pyrkivän.
EKP:n tase 2014 on suunnilleen saman kokoinen kuin 2008. Vertaa alla olevaan Yhdysvaltain 
keskuspankin (Fed) taseeseen, joka on viisinkertaistunut samassa ajassa. 

EKP:n elvytystavoite on siis yli tuhat miljardia euroa, jotka pitäisi syytää pankkeihin (ei kelpaa) tai sijoittaa arvopapereihin (ei näytä onnistuvan). Epätoivo yltyy.
EKP:n osto-ohjelman ongelma on, että ostettavaa ei oikein ole. Yritykset eivät juurikaan hae velkarahaa suoraan markkinoilta, kuten Yhdysvalloissa, vaan pankeista. Ja vuoden 2008 kriisi tappoi tietysti Euroopastakin juuri ne johdannaiset, jotka kriisin aiheuttivat. Euroopan ABS-markkinoille tulee ostettavaa vuosittain enintään viideosa siitä, minkä yksin EKP haluaisi hamuta.
ABS:t ovat niitä (usein turhaan) pelättyjä johdannaisia, jotka syntyvät, kun olemassa olevat yritys-, asunto-, auto- ja kulutusluotot paketoidaan ”uusiksi” velkakirjoiksi.
Arvopaperistaminen muistuttaa vähän Ärräpusseja, joita R-kioskeilla myydään. Kioskifirma ostaa lakut yhdeltä, merkkarit toiselta ja hedelmäkarkit kolmannelta tukkurilta, ja sekoittaa yhteen pussiin. Oletetaan vielä, että lakujen, merkkarien ja hedelmäkarkkienkin tukkurit ostavat tuotteensa useilta eri valmistajalta.
Teoriassa kaikki hyötyvät. Karkkitukkuri ostaa halvalla lakunsa ja työntää ne saman tien hyvällä voitolla isolle asiakkaalleen. R-kioski saa sekoitepussista vielä paremman katteen. Asiakas saa karkkinsa edullisesti.
Karkkitukkuri on kivijalkapankki, joka on myöntänyt luottoja firmoille ja yksityisasiakkaille. Se pääsee eroon luottoriskistä myymällä saatavansa edelleen. R-kioski on investointipankki, joka sekoittaa karkit uusiksi yhdistelmiksi. Ja nyt kioskiin on astunut iso mies Frankfurtista, jonka makeannälkä on rajaton.
Mahtava tilanne karkkikauppaille – periaatteessa.
Karkkien ja arvopaperien välillä on kuitenkin ratkaiseva ero. Karkinostaja tietää, mitä ostaa, ja näkee, mitä pussissa on.
Kuvitellaan, että Ärräpussit myytäisiin paperipusseissa, joissa olisi eri määrä eri karkkeja. Moni ei uskaltaisi ostaa, kun ei tarkkaan tiedä, mitä saa. Apuun tulee karkintarkastaja, joka antaa pusseille arvosanat sen mukaan, miten hyviä herkkuja hän arvelee niiden sisältävän – maksua vastaan, tietenkin. Nyt toin siis mukaan tähän uhkaavasti paisuvaan analogiaan myös luottoluokittajat.
(Yleisen kertomuksen mukaan Yhdysvaltain finanssikriisi aiheutui siitä, että karkkipussien sisältö oli mätä. Asuntolainoja myönnettiin maksukyvyttömille, jopa syrjäytyneille hakijoille. Vaikka se onkin totta, kaikkien maailman asunnottomien alkoholistien olisi pitänyt saada jenkeistä lainaa vähintään kartanoihin, jotta aiheutuneen tuhon mittakaava täsmäisi.
Luoton loppu -kirjassa kerron todellisen syyn: useimpien asiakkaiden pusseissa oli vain lupaus karkeista. Karkintuotanto ei näet pysynyt valtavan kysynnän perässä. Kun heräsi epäilys, että kaikille ei sittenkään riitä karkkia, omistajat halusivat äkkiä eroon ärräpusseista – oli sisällä mitä herkkuja hyvänsä. Markkinat romahtivat. Ja siinä sivussa maailmantalous.)

Takaisin Euroopan Keskuspankkiin
EKP:llä on lupa ostaa – jos saksalaisten mielestä sillä on lupa ostaa yhtään mitään – vain parhaat pussit. R-kioskille jäisi käsiin valtava kasa karkkia, joka ei herkkusuulle kelpaa, mutta on ihan hyvää, lähes priimaa eli subprime. Karkkimyyjän into laantuu.
Frankfurtin karkkihammas kehottaa nyt EU-valtioita suostumaan siihen, että kaikki karkki menisi kaupaksi. Puolivaltiolliset suurisijoittajat, kuten Saksan KfD ja Suomen työeläkeyhtiöt, ostaisivat muut ärräpussit. Yllätyksettömästi KfD on kieltäytynyt kunniasta.
Osto-ohjelman voi pelastaa enää se, että EKP ostaa myös keskitason lainaa. Tästä syntyisi korviahuumaava metakka Saksassa, jossa ei hyväksytä edes parhaan ABS-tason ostoja: ne eivät täytä EKP:n nykyisiä vakuuksien laatuvaatimuksia.  Ja kun Saksassa metelöidään, niin silloin myös Suomessa.
On siis mahdollista, ellei todennäköistä, että EKP:n elvytysohjelma raukeaa, koska markkinaa ei synny. Viimeistään hankkeen torppaa viimeistään Saksan mainio perustuslakituomioistuin, jonka tärkein tehtävä on nitistää kaikki järjen idut Euroopasta.
Mutta rähinä on vasta alussa.
Rahamarkkinatalous on reflektiivinen peli, jossa odotukset muuttuvat teoiksi. Se, että pankit eivät huoli halpaa rahaa, viittaa siihen, että ne odottavat parempaa diiliä, Kun ABS-ohjelma on vaikeuksissa, markkinat odottavat EKP:lta vielä järeämpiä toimia, ja tämä odotus itsessään vie pohjaa ABS-aikeilta.
On mahdollista, että EKP:n on pakko seurata Yhdysvaltain ja Britannian keskuspankkeja täysimääräisen QE:n tielle (Quantative Easing = rahamäärän löysäys). Tuhannella miljardilla eurolla valtion velkakirjoja, ehkä suorastaan osakkeitakin. 
Kuten Pentti Pikkarainen, valtiovarainministeriön rahamarkkinaosaston ylijohtaja (mahtuuko titteli normaalikokoiselle käyntikortille?) varoittaa, silloin käsiimme tupsahtaa eurobondi – tuo hirvitys, jonka nimeä-ei-saa-ääneen-lausua. 
Koska eurolama johtaa mahdollisesti, ellei todennäköisesti, aitoon fiskaaliunioniin eli yhteisvastuulliseen talouteen, niin johtajien pitää nyt astua esiin kertomaan aito mielipiteensä asiasta. Kysymystä ei saa enää lykätä tai väistellä väittämällä sitä epäajankohtaiseksi.
Kysymys on ajankohtainen, nyt.
Puolueiden on otettava kantaa, vastustavatko ne yhteisvastuuta kaikin keinoin, vai hyväksyvätkö ne sen edes pakon edessä. Rohkeimmat voivat jopa kertoa, että yhteisvastuu on euroalueen kokonaisuuden kannalta toivottavakin.
Muuten ratkaisuun joudutaan epädemokraattisesti, koska demokraattisesti valitut päättäjät eivät uskalla tehdä päätöksiä. Se taas johtaa – ja tekee mieli ajatella, jopa ansaitusti – siihen, että populistit ja eurovastustajat voittavat kaikki seuraavat vaalit Euroopassa.
Karkkipussi ojennetaan lopulta siis Timo Soinille

* Kuvaavaa kyllä, Spiegelin pääotsikko EKP:n osto-ohjelmalle on INFLAATIO. Ja otsikossa puhutaan 'apuohjelmasta'. 

3 kommenttia:

  1. Euro on tuskallinen talouspoliittinen koe elävillä ihmisillä, joka olisi jo aika lopettaa. Parempi tuskallinen loppu kuin loputon tuska.

    VastaaPoista
  2. Kummallista: ainoa vaihtoehto on siis liittovaltio, joko avoimesti tai keittiön kautta toteutettuna! Ihanko tosi? Ei siis mitään muita tulevaisuudenskenaarioita? Miten olisi paluu kansallisiin kelluviin valuuttoihin ja kansallisiin keskuspankkeihin, valtioille oikeus lainata omalta keskuspankiltaan kohtuuhintaista lainaa? Ei päätäntävaltaa Brysselin uusliberalistisille talouskurittajille meidän talouspolitiikkaan.

    VastaaPoista
  3. Nykyinen kehityssuunta johtaa sotimiseen. Toivon siksi, että federalistit ymmärtävät lopettaa projektinsa pian.

    On pöyristyttävää, että Suomen itsenäisyyden tuhoamista kannattava henkilö on nyt pääministerimme! Hänen erittäin liittovaltiomyönteiset kommenttinsa on kyllä pantu merkille. Minä en luota häneen yhtään tässä asiassa.

    Näin hullusti ovat asiat Suomessa nykyään, enkä kyllä itse olisi vielä 90-luvulla armeijaa käydessäni ja sotilasvalaa vannoessani joutuvani tällaiseen tilanteeseen. Olen kauhuissani seurannut kehitystä, tietäessäni sen johtavan siihen, että joudumme sotimaan itsenäisyyden puolesta, jos näitä liittovaltion kannattajia ei saada muuten kuriin.

    Kansan pitää muuttaa linjaa radikaalisti seuraavissa eduskuntavaaleissa. Eurovaluutasta pitää luopua. Pitää sanoutua irti toisten valtioiden velkojen takaamisesta. Pitää asettua tukemaan vahvasti Suomen säilymistä itsenäisenä kansallisvaltiona.

    Itse en luovu kansallisvaltiomme itsenäisyydestä, vaan olen valmis puolustamaan sitä vaikka henkeni uhalla, niin kuin olen sotilasvalassa luvannut.

    VastaaPoista

Jatka keskustelua!

Tunnisteet

10 kirjaa rahasta (3) 1989 (1) 1990-luvun lama (1) 2009 (1) 2010 (1) 70-luvun tv-sarjat (1) A-Studio (1) Aalto-Setälä Pauli (1) Aamulehti (3) ABS (2) Adiga Aravind (2) Aho Esko (8) Ahtisaari Martti (1) Airisto Lenita (2) Ajankohtainen kakkonen (1) Ajankohtaisen kakkosen homoilta (2) Akerlof George A. (1) Aktia (1) Al Qaida (1) Ala-Nissilä Olavi (1) alaluokan synty (1) Alanko-Kahiluoto Outi (1) Aleksanteri II (1) alijäämä (1) Alkio Mikko (1) Allen Woody (1) Allianssi (1) Alma (1) Ambea (1) Amma Äiti (1) ampuma-aselaki (1) ANC (1) Ankersmit Frank (1) Ankka Aku (3) Antonova Irina (1) Apple (1) Apunen Matti (4) arabikevät (1) Areva (1) Arhinmäki Paavo (1) Arla (1) Arola Heikki (1) Arvonen Jori (1) arvonlisävero (1) arvopaperistaminen (1) aseiden säilytys (1) Asser et Turnbull (1) asset-secured bond (1) Asuntolaina (1) Atlantic Monthly (1) Atria (1) Atta Muhammed (1) Attendo (1) Augustus International (1) austerity (4) Baby Friendly Hospital (1) Backman Jouni (1) Balzac Honoré de (2) Bank of America (1) Barnier Michel (1) Barroso José Manuel (1) BC Nokia (1) Becker Gary (2) Berliinin muurin murtuminen (1) Berliln Isaiah (1) Berlusconi Silvio (1) Bernadotte Estelle (1) Bernanke Ben (1) Berner Anne (1) Bharat Krishna (1) biodiesel (2) Bitterlich Joachim (1) Blanchard Olivier (2) Bono (2) Borg Anders (1) Bratislava (1) Breivik Anders Behring (2) Brown Gordon (2) Brown James (1) Bryssel (1) Buddenbrookit (1) bullshit (1) Bunga Bunga (1) Burlesconi Silvio (1) Bush George W. (1) Cameron David (1) Carema (1) Cassidy John (1) Christensen Lars (1) Churchill Winston (2) Chydenius Anders (1) Chydenius Antti (1) Citigroup (1) Claes Willy (1) Clinton Bill (1) Coca Colan lisäaineet (1) Crybabies (1) Darling Alistair (1) Darwin Charles (2) Davos (1) De Grauwe Paul (2) deflaatio (2) Defoe Daniel (1) DeLillo Don (1) DeLong Brad (1) Delors Jacques (1) demokratia (1) Demos (1) Diktonius Elmer (1) Dinkespiel Ulf (2) doping (1) Dostojevski Fjodor (1) downshifting (1) Draghi Mario (2) ECB (1) EDP (1) eduskunta (5) eduskuntavaalit (2) Egypti (1) Einstein A-Go-Go (1) Einstein Albert (1) EK (2) Ekenäs BB (1) EKP (7) Elinkeinoelämän keskusliitto (2) Elinkeinoelämän valtuuskunta (1) Elonen Piia (1) elvytys (2) eläkeikä (2) eläkeiän yläraja (1) eläkeuudistus (2) Emu (5) ennusteet (1) EPP (1) Erhard Ludvig (1) Erkko Aatos (2) Ersboll Niels (1) ERVV (2) ESM (1) Espanja (3) Etelä-Afrikka (1) Etla (2) EU (8) EU-jäsenyys (1) EU-jäsenyysneuvottelut (2) EU-komissio (12) EU-maatalouspolitiikka (1) EU-vaalit (1) Euraasian liitto (1) euroalue (3) eurobondit (2) eurokriisi (16) Euroopan investointipankki (2) Euroopan keskuspankki (7) Euroopan parlamentti (3) Eurooppa (1) Eurostat (1) Eurovaalit 2014 (1) EVA (1) EVL (1) EVM (1) Facebook (1) Fadayel Eveline (1) Fallows James (1) Fama Eugene (1) Fassbinder R.W. (1) Fennovoima (2) Financial Times (2) Finanssialan keskusliitto (1) finanssijärjestelmä (2) finanssikriisi (8) Fortum (2) Forum 24 (1) Forum24 (1) Foucault Michel (1) Friedman Milton (5) Fukushima (1) fundamentalismi (1) Gad Marius (1) Galbraith J.K. (1) Galilei Galileo (1) globalisaatio (1) gogo (1) Gogol Nikolai (1) Goldman Sachs (3) Google (1) Graeber David (1) Graham Phil (1) Grahn-Laasonen Sanni (1) Great depression (1) Greenspan Alan (3) Haanpää Pentti (1) Haaparanta Pertti (2) Haavikko Paavo (1) Haavisto (1) Haavisto Heikki (4) Haavisto Pekka (3) Habermas Jürgen (1) Haikala Eino (1) Haiti (1) Hakkarainen Teuvo (3) Hakola Juha (1) Halla-aho Jussi (3) hallintarekisteri (1) hallintarekisteri  Harmaa talous (1) hallitus (1) halloween (1) Halme Tony (3) Halonen Tarja (8) Hamlet (1) Hanhi Hannu (2) Hardin Garrett (1) Harju Ilkka (1) Harle VIlho (2) Hautala Heidi (4) Hayek Friedrich (1) Hazard Kaarina (2) Heinäluoma Eero (5) Heiskala Risto (2) Hellman Heikki (1) helluntaiseurakunta (1) Helsingin Sanomat (3) Helsingin Kaupunginkirjasto (1) Helsingin Sanomat (13) Helsinki Seagulls (1) henkirikokset (1) Henkirikostilasto (1) Herlin Antti (1) Herlin Ilkka (1) Herlin Niklas (1) Herlin Pekka (1) Hernesaari (1) Herodotos (1) Hietanen Risto (1) hiihto (1) Hiihtoliitto (1) Hiilamo Heikki (1) Himanen Pekka (4) Hirschman Albert O. (1) Hirvonen Markku (1) Hitler Adolf (1) HK Scan (1) Holappa Lauri (1) Holland Heidi (1) Hollande François (1) Holmberg Kalle (1) Holmström Bengt (1) Holvas Jakke (1) Honka Matti (1) Honkapohja Seppo (1) HS raati (1) Hu Jintao (1) Hufvudstadsbladet (2) HUS (1) Hyvinkää (2) HYY (1) Häkämies Jyri (3) Hämäläinen Unto (1) Härmälä Esa (2) Ihalainen Lauri (1) IK Kapital (1) ikärasismi (1) Ilaskivi Raimo (1) ilmastonmuutos (3) Image (1) IMF (8) Indignados (1) Indonesia (1) investointipankit (1) iPad (1) Irlanti (4) ironia (1) irtokarkki (1) ISMA (1) Italia (2) Itsemurhat (2) itsenäisyyspäivä (1) Itä-Häme (4) Itä-Suomen yliopisto (1) Jaakonsaari Liisa (1) Jackson Hole (1) Jackson Michael (1) Janne Kuutio (1) Japani (1) Jeskanen-Sundström Heli (1) Ji Yuemei (1) Joenpelto Eeva (1) johdannaiset (1) Jokela (1) Joku Anneli (1) Jotuni Maria (1) joulu (1) Joulupukki (2) JSN (1) julkinen sektori (1) Julkisen Sanan Neuvostoliitto (2) Jumala (1) Juncker Jean-Claude (3) Jungner Mikael (3) Jusula Jukka (1) Jyväskylän yliopisto (1) Järvi Antti (1) Jätevesiasetus (1) jääkiekko (1) Jäätteenmäki Anneli (1) K-kauppa (1) Kaarenoja Vappu (1) Kahneman Daniel (1) Kailajärvi Hannu (1) Kakkonen Kyösti (2) kalapuikot (1) Kaleva (1) Kalli Timo (2) Kallis Bjarne (2) Kalpala Asmo (1) Kaltiokumpu Oiva (1) Kambodzha (1) Kanaria (1) Kanerva Ilkka (4) Kangas Olli (1) Kangasharju Aki (1) kansalaisuus (1) kansallispuistot (1) kapitalisaatiosopimus (1) kapitalismi (3) Karhinen Reijo (1) Karjalainen Ahti (1) Kaskeala Juhani Tuomioja Erkki (1) Katainen Jyrki (21) Kauhajoki (1) Kauppakorkeakoulu (2) Keaton Buster (1) Kehittyvien Maakuntien Suomi (2) kehitysapu (2) Keinoelämän keskusliitto (1) Kekkonen Urho (3) Kela (2) kello (1) kerjääminen (1) Keskuskauppakamari (1) keskuspankki (1) keskusrikospoliisi (1) keskusta (2) keskustanuoret (1) Keskustapuolue (5) kestävyysvaje (1) Keynes J.M. (3) Kianto Ilmari (1) Kiasma (1) Kiljunen Kimmo (1) kilpailukyky (1) Kimanen Seppo (1) King Mervyn (1) Kinkel Klaus (2) kirjasto (1) Kirkko (1) kirkosta eroaminen (2) Kiviniemi Mari (5) Klimenko Viktor (1) Klondyke (1) Kobe (1) Kohl Helmut (2) Koijärvi (1) Koivisto Mauno (2) Kokkola (1) kokonaiskysyntä (1) kokoomuksen nuorten liitto (1) Kokoomus (11) Koljatti (1) kolmikanta (1) Kone (1) Kontio Kari (2) Korhonen Jarmo (1) koripallo (1) korkeakoulut (1) Korkman Sixten (4) Korpi Rauno (1) Kortelainen Anna (2) Kosken Kanava (2) Kouri Pentti (1) Kreikka (13) Kreml (1) Krim (1) Krugman Paul (3) Kuhn Thomas (1) Kullberg Rolf (1) kulta (1) Kuntien eläkevakuutus (1) Kuvaja Sari (1) Kylliäinen Antti (1) käsitehistoria (1) käsittämättömät lyhenteet (1) Laakkonen Yrjö (1) lama (2) Lama Dalai (1) Lamassoure Alain (1) Lapin Kansa (6) lapsilisät (1) Latvia (1) Lehman Brothers (4) Lehman sisters (1) lehmä (1) Lehtinen Lasse (1) Lehtomäki Paula (1) Leigh Daniel (1) leikkaukset (1) leikkaus (1) Lepakko (1) leppoistaminen (1) leverage (1) LFA (1) liberalismi (1) Liikanen Erkki (12) Lillehammerin olympialaiset (1) Lillqvist Katariina (1) Linden Suvi (1) Linna Väinö (1) Lintilä Mika (1) Lipponen Paavo (5) London School of Economics (2) Long Term Capital Management (1) Louekoski Matti (1) Lucas Robert (1) lukeminen (1) Lukuviikko (1) Luoton loppu (1) luottoluokittajat (1) Luxemburg (1) Lähde Jussi (1) Länsi-Uusimaa (1) Maahanmuutto (3) maailmanmestaruus (1) maanjäristys (1) Maaseudun tulevaisuus (1) maatalouspolitiikka (1) Madoff Bernie (2) Mallander J.O. (1) Malthus Joseph (1) Mandela Nelson (2) Mann Thomas (2) Mannerheim (1) markkinat (2) markkinayhteiskunta (3) Martta (1) Martti (1) Marx Karl (1) Maskun kalustetalo (1) Mbeki Thabo (1) MedOne (1) Mehiläinen (1) Mendel Grigori (1) Meri Veijo (1) Merkel Angela (2) Mermaid (1) Merrill Lynch (1) Metalliliitto (2) metsästys (1) Miami Heat (1) Mickelsson Max (1) Mikkkeli (1) minimipalkkas (1) Minna Ruckenstein (1) Minsky Hyman (1) Mitro Isä (1) Mokka Roope (1) Monti Mario (1) moral hazard (1) Mosambik (1) MTK (1) Mubarak Hosni (1) Mussolini Benito (1) Müller Heiner (1) Myllylä Mika (1) Münchau Wolfgang (1) Münchhausen paroni (1) Myyrmanni (1) Mäkinen Kari (1) Männistö Lasse (1) Naxos (1) Neste OIl (2) Neuvonen Aleksi (1) Neuvostoliitto (3) New Yorker (3) Newsweek (1) Niinistö Sauli (5) Niniistö Sauli (1) Njassa (1) Noitaympyrä (1) Nokelainen Petteri (1) Nokia (3) Norberg Johan (1) Nordea (7) normitalkoot (1) Nova (1) Nowotny Ewald (1) Nummisuutarit (1) nuorisotyöttömyys (1) Nuorkansallinen vapaussäätiö (1) Nykyri Ilona (1) näkymätön käsi (1) Näkymätön Mies (1) Obama Barack (1) Occupy Wall Street (1) Oddson David (1) OECD (1) Oikeusministeriö (1) oikeustoimikelpoisuus (1) Oinonen Pentti (1) Okko Paavo (1) OKM (1) Olkiluoto 3 (1) Onninen Suvi (2) OP-Pohjola (1) Oreck Bruce (1) Orivesi (1) Otava (1) Outokumpu (1) Paasikivi Juho Kusti (1) pakolaisuus (1) Palme Olof (1) palmuöljy (2) Palonen Kari (1) Pangalos Theodoros (1) pankkivero (1) Papandreou George (2) parlamentarismi (1) parlement (1) Pasanen Tauno (1) Patomäki Heikki (1) Paul Krugman (1) Paulson Hank (1) Pekka (1) Pekkala Ahti (1) Pekkarinen Jukka (3) Pekkarinen Mauri (3) Pelle Miljoona (1) Peltomäki Jukka (1) Pentikäinen Mikael (1) Penttilä Risto E.J. (1) Perheyritysten liitto (1) perintövero (1) Persson Göran (1) Pertti Haaparanta (1) peruskoulu (2) Perussuomalaiset (10) perustulo (1) perustuslaki (1) Pesonen Janne (1) Peston Robert (1) Pietikäinen Sirpa (1) Pietinen Kimmo (1) Piga Gustavo (1) Pihlström Antti (1) piispat (1) Pikkarainen Pentti (1) Pinochet Augusto (1) Plötz Alfred (1) Polanyi Karl (5) poliisi (1) politiikka (1) politrukki (1) Pori (1) Portugali (3) presidentinvaalit 2012 (1) presidentti (2) Prodi Romano (1) protesti (1) provokaatio (1) Puerto de la Cruz (1) Pula-aika (1) Pulliainen Erkki (1) Puntarpää (1) Putin Vladimir (3) Putkonen Matti (3) Puu Anna (1) Puustjärvi Anna (1) pyramidi (2) Pyykkö Mirja (1) Pyörälä Mika (1) Päihdet-Häme (1) pääministeri (2) pääomavero (1) pörssi (2) QE (4) Radio City (1) Radio Suomi (1) Raeste Juha-Pekka (1) raha (2) rahaliitto (1) Rahan kulttuuri (1) rahapolitiikka (1) Rahkonen Keijo (1) rahoitus (2) rahoitusmarkkinavero (1) Rajan Raghuram (1) rakenneuudistus (1) rasaismi (1) Ratsia (1) Ratzel Friedrich (1) RBS (1) Reagan Ronald (1) Reding Viviane (1) Rehn Olli (14) Rehula Juha (2) Reinhardt Carmen (1) Relander Jukka (2) Retuperän WBK (1) Reunanen Esa (1) Riihilahti Aki (1) Rinne Antti (1) Rogoff Kenneth (1) Rojola Lea (1) Romania (1) Roos JP (3) Round Robin (1) Ruokonen Pertti (1) Ruotsi (1) rusinapulla (1) ruuan alv (1) Ruutu Tuomo (1) Rämö Aurora (1) Räsänen Jari (1) Räsänen Päivi (2) S-ryhmä (1) S&D (1) Saarikoski Pentti (1) Saarikoski Saska (2) Saarinen Esa (1) Saga (1) Sairaanhoitaja Sari (1) SAK (3) Saksa (1) Salama Hannu (1) Salmela-Järvinen Martta (1) Salo (1) Salo Petri (1) Salo Sinikka (1) Salolainen Pertti (2) Salon Seudun Sanomat (5) Salonen Ahti M. (1) Sampo (3) San Antonio Spurs (1) Sanoma Oy (2) Sarasvuo Jari (3) Sasi Kimmo (2) Satakunnan Kansa (5) Satuli Antti (2) Sauli Mikko (1) Sauri Pekka (1) Savon Sanomat (1) Schiller Karl (1) Scholes Myron Kuparinen Susanna (1) Schulz Martin (1) SDP (13) Sehr Schnell (1) seksi (1) seniokratia (1) Shakespeare William (1) Sichuan (1) sienestys (1) Simon John (1) Sinnemäki Anni (2) Siola Anna (1) Sipilä Juha (4) Smith Adam (2) SMP (1) Snellman J.V. (2) Soini Timo (18) Soininvaara Osmo (1) Solidium (1) SONK (1) Soros George (2) Sovala Markus (1) Spotify (1) SSS (1) Standard's & Poor (1) Stanley O´Neal (1) Stern Nicholas (1) Stiglitz Joseph (1) STM (1) Stoltenberg Jens (2) Stoppard Tom (1) strategia (1) strutsi (1) Stubb Alexander (11) Sukari Toivo (2) Sulkunen Sari (1) Summers Lawrence (2) Sundbäck Veli (3) Suomen Kirjastoseura (1) Suomen Kuvalehti (1) Suomen Kuvalehti Saarikoski Saska (1) Suomen pankki (7) Suomen RH-yhtiöt (1) Suomen Tietotoimisto (1) Suomen Yrittäjät (1) Suomenlinna (1) Suomi (2) Suomi-Soffa (1) Superman (1) Surowiecki James (1) surrealismi (1) Suupohjan Osuuspankki (1) Suuri kiristys (5) Suuri lama (1) suurtyöttömyys (1) Sveitsi (1) synnytysosasto (1) Syrjälä Hanna (1) syrjäytyminen (1) Sähkönkulutus (1) sääntely (1) säästäminen (1) Söderblom Erik (1) Söderman Jacob (1) Taalasmaa Seppo (1) taantuma (2) Taipaleenmäki Marika (1) Taleb Nassim Nicholas (1) talous (3) Talouselämä (6) talouskriisi (1) talouskuri (1) talouspolitiikka (1) taloustiede (1) Tammisaari (1) Tapiola (1) tasa-arvo (3) teknologia (1) TEM (1) Tenavat (1) Tennilä Esko-Juhani (1) Teresa Äiti (1) Tervo Jari (1) Tett Gillian (1) Teuva (1) Thaler Richard (1) Thatcher Margaret (2) The Economist (1) Tilastokeskus (2) Timo Kallinen (1) TINA (1) TLTRO (1) Toivanen-Koivisto Maarit (1) Torpan Pojat (1) Townsend Joseph (1) Tragedy of the Commons (1) tranche (1) Trichet Jean-Claude (1) Triton (1) Troikka (1) Troyan Carlo (1) Tsakalotos Euklides (1) Tsipras Alexis (1) tsunami (2) Tunisia (1) Tuomioja Erkki (6) tuottavuus (1) Turhapuro Uuno (1) Turhuuksien rovio (1) Turkka Jouko (2) Turkki Teppo (1) Turun kauppakorkeakoulu (1) Turun NMKY (1) Turun Sanomat (1) Turunen Taisto (2) Tutu Desmond (1) TVO (1) tyhmyys (1) työttömyys (3) tähtisadetikku (1) Uimonen Risto (3) Ukkola Tuulikki (1) Ukraina (1) ulkoisvaikutus (1) Urho Ulla-Marja (1) Urpilainen Jutta (8) Uschanov Tommi (1) Utöya (1) uusi vuosi (1) Uusipaavalniemi Markku (1) uusiutuva energia (1) uusliberalismi (1) vaalirahoitus (2) Vakaus- ja kasvusopimus (1) Val(t)io (1) Valio (1) Valkoinen tiikeri (1) Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (1) valtiontalous (1) valtionvelka (5) valtiovarainministeriö (4) van Duyn Aline (1) Vanhanen Matti (12) Vapaavuori Jan (1) Varma (1) Vartiainen Juhana (4) Vartiosaari (1) Vasemmistoliitto (1) vasemmistonuoret (1) Vasikkasaari (1) velka (1) velkaantuminen (1) velkapopulismi (1) Venäjä (1) veronkierto (3) veroparatiisi (3) veropohja (2) Verotus (1) verovähennys (1) Viheriälaakso J.V. (1) vihreät (3) Viinanen Iiro (5) Vilkuna Pekka (1) Vimärirotta (1) Virén Lasse (1) Virkkunen Henna (1) Virkkunen Janne (1) Virolainen Johannes (2) Virolainen Kyllikki (1) Virtanen Pertti (1) Vistbacka Raimo (1) vivutus (1) VM (1) von Plötz Hans (1) voodoo (1) Välijärvi Jouni (1) Väyrynen Paavo (2) Väätäinen Juha (1) Wahlroos Björn (13) Walhbeck Ville (2) Wall Street (1) Wallin Stefan (2) Ware Marilyn (1) Wettenhovi-Aspa Sigurd (1) Whately Richard (1) Wibble Anne (2) Wikileaks (1) Wikipedia (1) Williamson David (1) WinCapita (2) Wolfe Tom (1) WSOY (1) Yale (1) Ydinvoima (4) Yhdysvallat (1) Yhdysvaltain lähetystö (2) yhteisvastuu (2) yhteisövero (1) Ykkösaamu (1) Yle (1) yleinen asevelvollisuus (1) yleislakko (1) Yleisradio (3) yliopisto (1) Ylioppilaslehti (3) Ylönen Matti (1) ympäristöministeriö (1) Yrjö-Koskinen (1) YYA (1) Zizek Slavoj (1) Zyskowicz Ben (3) Älä ruoki lamaa (1) ärräpussi (1) Äänekosken Huima (1) Äänekoski (2) Äärimmäistyvyys (1)