keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Yksin Uusimaa tarvitsee 20 miljoonaa

Eduskuntapuhe 23.9 III lisätalousarvion lähetekeskustelussa

Arvoisa puhemies
Kun toista lisätalousarviota käsiteltiin täällä eduskunnassa alkukesästä, tiedettiin, että työllisyysmäärärahat ovat loppuneet. Sen tunnustivat kaikki puolueet.  Sosialidemokraatit ja koko oppositio vaati lisää panoksia kasvavan työttömyyden torjuntaan. 
Hallitus jätti tieten tahtoen määrärahat myöntämättä, joten työllistäminen pysähtyi kuin seinään. 
Esimerkiksi Uudellamaalla työlistämistoimet jouduttiin lopettamaan ensimmäinen heinäkuuta. Nyt siis lähes kolmeen kuukauteen ei ole voitu tehdä yhtä ainoatakaan startti- ja palkkatukipäätöstä muiden kuin lakisääteisten velvoitetyöllistettyjen osalta. Normaalisti aktiivitoimet aloittaa 1300 työtöntä kuukaudessa, nyt määrä on pudonnut kolmeensataan. Vähennystä on 70 prosenttia samaan aikaan, kun työttömyys on kuluvan vuoden aikana kasvanut lähes 15 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Starttirahoja myönnettiin viime vuonna 2700, kesäkuun loppuun mennessä päästiin jo lukuun 2200 – kunnes kaikki siis pysähtyi kuin seinään. 
Viime vuonna oli 6000 alkavaa palkkatukea, tästä määrästä kaksi kolmannesta täytyyi jo vuoden ensimmäisen puoliskon aikana – kunnes kaikki pysähtyi kuin seinään.
Nämä luvut ovat yksin Uudeltamaalta. Uudenmaan työttömyys ylittää 100 000 haamurajan tuota pikaa. Tämä siis alueella, jonka pitäisi olla Suomen talouden veturi. No, raideliikenne harvenee hallituksen toimesta muutenkin. Tilanne on yhtä hälyttävä ympäri Suomen, erityisesti Turun ja Tampereen seuduilla. 
Työministeri Jari Lindström on  jättänyt Suomen työttömät heitteille. 

Arvoisa puhemies,
Jos toinen lisäbudjetti oli lapsus, tämä kolmas lisäbudjetti on loukkaus. 
Esitetty noin 20 miljoonan euron lisämääräraha työllistämistoimiin on täysin riittämätön. Tuo 20 miljoonaa tarvitaan yksin Uudellemaalle.
Siksi esitämme työllistämisvaroihin 70 miljoonan euron lisäystä, jotta edes olemassaoleva tarve saadaan katetuksi ja ihmisiä autettua työelämään kiinni. Koska hallitus jo toisen kerran kieltäytyy näkemästä työttömien tarpeita, on pakko päätellä, että heitteillejättö on harkittua ja tarkoituksellistä. 
Ensi vuonna Suomen työttömyys ylittää jo 10 prosenttia. Historiallinen tilasto edellisen laman ajalta kertoo, miten vaarallinen tilanne on edessä. Kun loppuvuonna 1991 työttömyys ylitti 10 prosenttia, se palasi yksinumeroiseksi vasta kesällä 1999 – siis vasta seitsemän ja puolen vuoden jälkeen, ennenäkemättömän Nokia-vetoisen talouskasvunkin keskellä. Työttömyys kasvaa nopeasti ja laskee äärimmäisen hitaasti. 
On käsittämätöntä, että hallitus aikoo leikata ensi vuonnakin työllisyysmäärärahoja 50 miljoonalla.
Koska hallitusta ei työllistäminen kiinnosta, sosiaalidemokraatit esittävät omassa vaihtoehtobudjetissaan tehokkaita toimia työllistämiseen, niin että ihmiset voivat siirtyä työstä työhön. 

Arvoisa puhemies,
Hallitus osoitti eilen välikysymyskeskustelussa, miten väheksyen se suhtautuu koulutukseen. Edustaja Puumala sanoi, että opettajat ansaitsevat punaisen maton – sen sijaan halitus näyttää opettajille punaista korttia.
Hallitus on varautumassa voimakkaasti lisääntyvään maahanmuuttoon. Mutta se, miten maahanmuuttajat saadaan kotoutettua Suomeen ja suomalaiseen työelämään, on ratkaiseva kysymys, suorastaan kohtalonkysymys tulevaisuuden Suomessa. Esimerkiksi ministeri Lindströmin eilinen vastaus täällä salissa osoitti alastomasti, että hallitus alkaa vasta hiljalleen suunnitella kotoutuksen toimenpiteitä. 
Jos hallitus ei vielä tähän lisäbudjettiin mennessä herännyt tehokkaaseen  kotoutukseen, kielikoulutukseen, työhönohjaukseen, niin ottakaa oppia niistä maista, joissa on osattu hyödyntää monikulttuurisuutta. 
Esikuva löytyy niinkin läheltä kuin Ruotsista, jossa on monta sataa tuhatta maahanmuuttajaa mutta silti kuusi prosenttiyksikköä korkeampi työllisyysaste kuin meillä. 
Esittäkää tänä syksynä perusteellinen ohjelma, jolla turvapaikan saaneet saavat myös turvallisen työn ja voivat olla mukana rakentamassa Suomelle parempaa tulevaisuutta.    



9 kommenttia:

  1. Sorry, taas aasin sillalla. Mutta kun Sorsa -säätiön Majander 18.9. kirjoitti New/Old Labourista, innostuin Corbynomicsistä minäkin. Tällaisia kirjoitin ja kun etsin minne send, niin T.H. ilmestyy kuin tilauksesta. Sitä paitsi onhan allekirjoitettu työllisyyden ja toimeentulon asialla. Ja mikä tärkeintä tabujen tuollapuolen. Siellä kyllä alkaa olla tungosta paremmastakin väestä. Siispä:

    Yhteisöissä kaupungeissa seurakunnissa valtioissa ja vaikka missä ja vaikka kuinka usein on kokeiltu keynesläisyyttä. Rahaa on lisätty ja/tai hakattu siihen lisää vauhtia. Hopeapitoisuutta alennettu ja lyöty lisää kolikoita ; painettu rahaa paperille ; otettu seisovaa rahaa esivallan toimesta lainaksi ja maksettu työmiehiä töihinsä ratapenkoille, kanavien kaivuuseen. Jerusalemissa kaivettiin temppeliaarteesta lainaa ottaen vedenjohtotunnelia.

    Oppineitten aikana kuten meillä Koiviston, otettiin ideasta turboa irti ja saatiin inflaatiota mutta työttömyys ei vain hellittänyt. Reagan-Volcker kukisti inflaation ja avasi uutta tarjontaa edistävää toimintatilaa eikä vain lisää kysyntää kuten iät ajat. Niin ajat vaihtuvat tässä taloustieteessä, jossa tieteen kohde talous itse muuttuu entisestä peräti uudenlaiseksi. Tämä kai olisi ensimmäinen opittava. Toinen olisi hylätä väärä sana tiede ja nostaa huulille ja kunniaan oppi -talousoppi tai kuten meillä olikin finanssioppi.

    "Finanssikin" tarkoittaa jo toista, rahan lisäämistä keinokeinoin summattomin määrin. Pankkilisenssit vapautettiin ja kaikinpuolinen free banking aikakausi koitti vaikkakin vaivihkaa. Sitten tuli 2008. Nyt tulee jotain toista.

    Corbyn sanoo että kun rahaa lisättiin keskuspankien toimesta 2008 alkaen yksityisen säikähdettyä koloihinsa, niin sillä ei kuitenkaan olla työllistetty vaan raha jatkoi mihin oli äsken tottunut eli arvopapereihin ja vuokratuottoihin. Enemmän rikkaille ja pois köyhemmiltä.

    Corbynomics sanoo aika montaa asiaa. Keskuspankin rahanvuodatusta voisi siirtää rahapiirien organisaatioiden yhtiöiden pankkien rahastojen hellimisestä suoraan työmaiden käynnistämiseen. Sitä ei tarjottaisi velaksi, vaan vastalahjaksi palkkoina siitä että työläiset toteuttavat ratarakennuksen laajakaistakaapelin sähkökaapelin kaivuun koulunkorjauksen raihnaisten virvoittamista. Ja yrittäjä tietty saa siivunsa organsoimisesta ja johtovastuusta. Voisi ehtona olla työvaltaisuuskin, eikä vain lisää hullujusseja. Mitä vain voisi tulla ihmisen nerolla ja hyväntahtoisuudella.

    Progressiivinen kulutusvero toteutuisi digimaailmassa kortteja hangattaessa ja enimmin kuluttaneita verotettaisiin raskaimmin. Transnationaaliset firmat pantaisiin kirjanpitämään KPMG PwC Deloitte EY konsultteina maakohtaista voittolaskelmaa ja se verotettaisiin siellä missä tienattukin. Rajoitetun vastuun yhtöiden OY Ltd osalta jos rahapuolella limited jatkuisikin, niin tekopuolla oikeushenkilön, yhtiön, sijasta pantaisiin vastuuseen pyttyistumisen oppinut luonnollinen henkilö (eikä aina edes se alin).

    Eläkeyhtiöiden kuten Ilmarisen pitäisi lakata ostamasta vanhoja osakkeita nousevin hinnoin ; yksityispankkien arvopaperistamia pankkien vanhoja lainasaamisia. Pitäisikin rakentaa uutta -jotain millä nuorempi polvi pärjäsi vanhuksensa iloisina elättää. Kotien rakentaminen huokealla korkeatasoisiksi olisi tätä corbynomicsiä. Lue lisää The Guardian 22.9.-15 by Zoe Williams. Jutusta löytyy nimiä ihmisille ja kirjoille. Lisää voisin kopsata, mutta johan tästäkin pääsee röhönauru?Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  2. Ihan oikein on, että palkkatuki työt loppuu. Se on just sitä väärää sosialismia. Jos ei ole varaa palkata kuten kunnon kapitalsiti tekee, niin jääköön työt tekemättä, tai yrittäjä sanan yrittäjä merkityksessä tehköön yrityksensä itse.

    VastaaPoista
  3. Mitä mieltä Kontulan puheenvuorosta?
    http://yle.fi/uutiset/kontula_on_kyseenalaista_kannattaako_tyovoimahallintoa_pitaa_pystyssa/8327023

    Olen itsekin vassari ja pääsääntöisesti vastustan julkisen sektorin alasajoa, mutta olen sitä mieltä, että tässä kohtaa voitaisiin purkaa byrokratiaa. Rahoitukseltaan rampa hallintoelin kun voi saada aikaan enemmän huonoa kuin hyvää.

    Työmarkkinatuki-työllistymistoimet-karenssi-toimeentulotukiputkesta, toisin sanoen "pakkotyöstä" ja luukulta toiselle pompottelusta olisi varmasti varaa siirtyä yksinkertaisempaan malliin, jossa valtion ja kunnan vastuunjako voitaisiin arvioida uudelleen.

    Minulle on korkeakoulutettuna ja työttömänä olleena epäselvää mikä on TE-palveluiden toiminnan tavoite. Oman kokemuksen perusteella tuntuu, ettei se ole työllistyminen (ei yhtään tarjottua työpaikkaa) vaan hakijan siirto kunnan sosiaalitoimen luukulle. Minulla perusteluna tuen eväämiseen täydennysopinnot iltalukiossa, jotka eivät millään muotoa olisi estäneet kokopäivätyön vastaanottamista. Virkailijan tekemän haastattelun pohjalta olisi voinut kuvitella, että hylätyistä tukipäätöksistä maksetaan provisiota. Olen lähettänyt jonkin verran yli kymmenvuotisen työurani aikana työvoimatoimiston ohi n. 1 000 hakemusta ja lopulta työllistynyt näin.

    Mielestäni Suomessa voidaan puhua massatyöttömyydestä ja voitaneen siis myös myöntää, että työvoimapolitiikassa on täysin epäonnistuttu. Jo kaksikymmentä vuotta on odotettu, että EU / suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle / maahanmuutto korjaa ongelmat. Kaikki aloitteet keskustelun käynnistämiseksi ovat siis mielestäni tarpeellisia. Hallituksen koulutukseen ja työllisyysmäärärahoihin esittämät leikkaukset ovat olleet hyvin lyhytkatseisia.

    Nykyisen järjestelmän reformi voisi kuitenkin olla työttömille tervetullut uudistus, jos painotus siirtyisi harkinnanvaraisuudesta ja rangaistuksista työllistymistä tukeviin toimiin.

    VastaaPoista
  4. Timo Harakka kirjoittaa, että itsensä työllistäviä ei kuriteta, ehtoja ei heikennetä, ja mikään ei uhkaa. Millä perusteella hän näin väittää? Sillä perusteella, että hän on itse sanonut näin.

    Vai niin.

    Voin vakuuttaa, että minä en tee kansanedustajan tulkinnalla yhtikäs mitään. Vain sillä on merkitystä, miten asian katsoo papereitaan pyörittävä TEL:n virkailija. Voisin lyödä vetoa, että siinä tilaisuudessa kuukausipalkattu ex-toimittaja loistaa poissaolollaan.

    Meille epävarmuudessa eläville ei ole tarjottu tähän mennessä näiden sanojen vakuudeksi muuta kuin valikoima värivalokuvia. Näissä jokaisessa Timo Harakan sivustojen kuvassa poseeraa hyväosaisten etuoikeutettujen puolueen edustaja itse, rasvaisen räkäinen hekotus naamallaan. Kylläpä oloni tuntuukin jo huomattavasti luottavaisemmalta.

    VastaaPoista
  5. Ovat alas huono luotto, on ongelmia yrityksesi, koska se ei ole yritys, hanke, Tarvitsetko House oman? Tarvitsevat taloudellista apua kaikki osa elämääsi? Seeking tahansa muotoja lainaa 3% korko 2-3 päivän kuluessa? Hylättiin toistuvasti hylännyt pankkien ja muiden rahoituslaitosten? Hyvä uutinen on tämä! Tarjoamme kaikenlaisia ​​lainaa vähimmäismäärä $ 5000,00 dollaria to $ 17,000,000.00 dollaria enintään korko 3% kumoaa. Onko lainan kehittämiseen liiketoiminnan / laajentaa yrityksille kilpailuedun. Olemme sertifioitu, luotettava, luotettava, tehokas, nopea ja dynaaminen yhteisiin töihin ja kaikenlaisen kiinteistöjen rahoituksen liiketoimintaa, vastaa tähän viestiin: cnomencreditservice@gmail.com info. Laina yritykset.

    Tarjoamme pitkäaikaiset lainat yhdestä kuukaudesta Seitsemäntoista vuotta ja Tarjoamme myös seuraavia lainojen ja paljon muuta;

    * Personal Lainat (vakuudelliset lainat)
    * Business Lainat: (vakuudelliset lainat)
    * Health laina
    * Velka Laina
    * Home Loan

    Ole hyvä, jos olet kiinnostunut rahoitustarjouksen, älä epäröi ottaa yhteyttä tänään, voit lähettää sähköpostia osoitteeseen: cnomencreditservice@gmail.com

    Vilpittömästi sinun
    Kinga Abraja
    Mainonta Agentti
    cnomencreditservice@gmail.com

    VastaaPoista


  6. Hei rakkaat ystävät,

    Tarvitsetko lainaa aloittaaksesi yrityksen ja maksat laskut tai rahoitat projektisi? Oletko ajatellut, miten voit kasvattaa yritystäsi uudelle tasolle, jolla voit kasvattaa tuloja? Jos näin on, niin tässä on oikea ratkaisu sinulle tänään, sillä Dino Marco Lenders Oyj: n johto haluaa tarjota sinulle ansaitsemasi taloudellisen tuen, ota meihin yhteyttä osoitteessa dinomarcolenders220@gmail.com yksinkertaisen lainan ja luotettavan, tarjoamme lainamme 2 prosentin korolla yksityishenkilöille ja yrityksille, jotka tarvitsevat taloudellista tukea ..... Tuki on meidän huolemme.

    VastaaPoista
  7. Tarvitsetko kiireellisen lainan velkojen selvittämiseksi vai tarvitsetko pääomalainaa parantaaksesi yritystäsi? Pankit ja muut rahoituslaitokset ovat hylänneet teidät? Tarvitsetko lainan vakauttamista tai asuntolainaa? Älä etsi enää, kun olemme täällä, jotta kaikki taloudelliset ongelmasi olisivat menneisyyteen. Ota yhteyttä sähköpostitse:

    oceanfmortgages@gmail.com
    oceanfmortgages@gmail.com

    Tämä on Ocean Finance -kiinnitykset. Tarjoamme lainoja kiinnostuneille kohtuullisella 2%: n korolla. Valikoima vaihtelee 5 000,00 eurosta enintään 100 000 000,00 euroon.

    VastaaPoista
  8. Rikastuin tämän ohjelmoidun hakkeroidun pankkiautomaatin kanssa
    Yliopiston valmistumisen jälkeen ei ollut työpaikkoja, joten päätin aloittaa pienyrityksen, mutta rahaa ei ollut tarpeeksi. Lopetin yrityksen, siitä tuli minulle erittäin vaikeaa, koska olin vanhempieni ja vanhempieni ainoa lapsi. He ovat molemmat vanhoja, he uskovat päivittäiseen ruokavaliooni. Eräänä päivänä Internetissä surffaillessa sain viestin siitä, kuinka tämä UUSI VAIHTETTU ATM -KORTTI voi hakata pankkiautomaatin ja nostaa suuren summan rahaa, joten otin sinuun yhteyttä sähköpostitse. Yllätyksekseni sain kortin muutama päivä sen jälkeen, kun olin maksanut kortista pienen maksun. Tämä tyhjä pankkikortti on hämmästyttävä ja kaunis tuote. En koskaan uskoisi, että kaikki asiat, jotka minulla on tänään, voidaan hankkia tällä suurella ilolla sydämessäni, joten tuon hyviä uutisia ... Elämä on positiivista ja kärsivällistä, uskoen, että suuret asiat ovat mahdollisia ja voivat tapahtua muutamassa sekunnissa. .. BRAIN HACKERS TECH WORLD muutti elämäni ... Luojan kiitos voit lähettää sähköpostia VIA: lla (brainhackers@aol.com)

    VastaaPoista
  9. Hei siellä,

    Olen yksityinen lainanantaja, tarjoan lainaa 2% on yritys
    oikeutettuna kunnialla ja erolla, että olemme valmiita ratkaisemaan ongelmasi
    taloudellinen, tarjoamme kaikenlaista laina -apua, jos valitset
    Tätä lainatarjousta varten tarjoamme lainoja 3 000,00–10 500 000,00 dollaria. Ota meihin yhteyttä osoitteessa
    sähköpostimme: (leylarodriguez9499@gmail.com)

    Se tarjoaa myös yksityiskohtaisia ​​tietoja seurannasta niin, että
    voimme siirtyä välittömästi hyvitykseen.

    Nimi:
    Vaaditut lainat:
    kesto:
    maa:
    Lainan tarkoitus:
    Kuukausitulot:
    Puhelin:

    Odotamme täytettyä lainahakemusta
    ja palaa mahdollisimman pian.

    Ollakseni rehellinen.
    Leyla Rodriguez.

    VastaaPoista

Jatka keskustelua!

Tunnisteet

10 kirjaa rahasta (3) 1989 (1) 1990-luvun lama (1) 2009 (1) 2010 (1) 70-luvun tv-sarjat (1) A-Studio (1) Aalto-Setälä Pauli (1) Aamulehti (3) ABS (2) Adiga Aravind (2) Aho Esko (8) Ahtisaari Martti (1) Airisto Lenita (2) Ajankohtainen kakkonen (1) Ajankohtaisen kakkosen homoilta (2) Akerlof George A. (1) Aktia (1) Al Qaida (1) Ala-Nissilä Olavi (1) alaluokan synty (1) Alanko-Kahiluoto Outi (1) Aleksanteri II (1) alijäämä (1) Alkio Mikko (1) Allen Woody (1) Allianssi (1) Alma (1) Ambea (1) Amma Äiti (1) ampuma-aselaki (1) ANC (1) Ankersmit Frank (1) Ankka Aku (3) Antonova Irina (1) Apple (1) Apunen Matti (4) arabikevät (1) Areva (1) Arhinmäki Paavo (1) Arla (1) Arola Heikki (1) Arvonen Jori (1) arvonlisävero (1) arvopaperistaminen (1) aseiden säilytys (1) Asser et Turnbull (1) asset-secured bond (1) Asuntolaina (1) Atlantic Monthly (1) Atria (1) Atta Muhammed (1) Attendo (1) Augustus International (1) austerity (4) Baby Friendly Hospital (1) Backman Jouni (1) Balzac Honoré de (2) Bank of America (1) Barnier Michel (1) Barroso José Manuel (1) BC Nokia (1) Becker Gary (2) Berliinin muurin murtuminen (1) Berliln Isaiah (1) Berlusconi Silvio (1) Bernadotte Estelle (1) Bernanke Ben (1) Berner Anne (1) Bharat Krishna (1) biodiesel (2) Bitterlich Joachim (1) Blanchard Olivier (2) Bono (2) Borg Anders (1) Bratislava (1) Breivik Anders Behring (2) Brown Gordon (2) Brown James (1) Bryssel (1) Buddenbrookit (1) bullshit (1) Bunga Bunga (1) Burlesconi Silvio (1) Bush George W. (1) Cameron David (1) Carema (1) Cassidy John (1) Christensen Lars (1) Churchill Winston (2) Chydenius Anders (1) Chydenius Antti (1) Citigroup (1) Claes Willy (1) Clinton Bill (1) Coca Colan lisäaineet (1) Crybabies (1) Darling Alistair (1) Darwin Charles (2) Davos (1) De Grauwe Paul (2) deflaatio (2) Defoe Daniel (1) DeLillo Don (1) DeLong Brad (1) Delors Jacques (1) demokratia (1) Demos (1) Diktonius Elmer (1) Dinkespiel Ulf (2) doping (1) Dostojevski Fjodor (1) downshifting (1) Draghi Mario (2) ECB (1) EDP (1) eduskunta (5) eduskuntavaalit (2) Egypti (1) Einstein A-Go-Go (1) Einstein Albert (1) EK (2) Ekenäs BB (1) EKP (7) Elinkeinoelämän keskusliitto (2) Elinkeinoelämän valtuuskunta (1) Elonen Piia (1) elvytys (2) eläkeikä (2) eläkeiän yläraja (1) eläkeuudistus (2) Emu (5) ennusteet (1) EPP (1) Erhard Ludvig (1) Erkko Aatos (2) Ersboll Niels (1) ERVV (2) ESM (1) Espanja (3) Etelä-Afrikka (1) Etla (2) EU (8) EU-jäsenyys (1) EU-jäsenyysneuvottelut (2) EU-komissio (12) EU-maatalouspolitiikka (1) EU-vaalit (1) Euraasian liitto (1) euroalue (3) eurobondit (2) eurokriisi (16) Euroopan investointipankki (2) Euroopan keskuspankki (7) Euroopan parlamentti (3) Eurooppa (1) Eurostat (1) Eurovaalit 2014 (1) EVA (1) EVL (1) EVM (1) Facebook (1) Fadayel Eveline (1) Fallows James (1) Fama Eugene (1) Fassbinder R.W. (1) Fennovoima (2) Financial Times (2) Finanssialan keskusliitto (1) finanssijärjestelmä (2) finanssikriisi (8) Fortum (2) Forum 24 (1) Forum24 (1) Foucault Michel (1) Friedman Milton (5) Fukushima (1) fundamentalismi (1) Gad Marius (1) Galbraith J.K. (1) Galilei Galileo (1) globalisaatio (1) gogo (1) Gogol Nikolai (1) Goldman Sachs (3) Google (1) Graeber David (1) Graham Phil (1) Grahn-Laasonen Sanni (1) Great depression (1) Greenspan Alan (3) Haanpää Pentti (1) Haaparanta Pertti (2) Haavikko Paavo (1) Haavisto (1) Haavisto Heikki (4) Haavisto Pekka (3) Habermas Jürgen (1) Haikala Eino (1) Haiti (1) Hakkarainen Teuvo (3) Hakola Juha (1) Halla-aho Jussi (3) hallintarekisteri (1) hallintarekisteri  Harmaa talous (1) hallitus (1) halloween (1) Halme Tony (3) Halonen Tarja (8) Hamlet (1) Hanhi Hannu (2) Hardin Garrett (1) Harju Ilkka (1) Harle VIlho (2) Hautala Heidi (4) Hayek Friedrich (1) Hazard Kaarina (2) Heinäluoma Eero (5) Heiskala Risto (2) Hellman Heikki (1) helluntaiseurakunta (1) Helsingin Sanomat (3) Helsingin Kaupunginkirjasto (1) Helsingin Sanomat (13) Helsinki Seagulls (1) henkirikokset (1) Henkirikostilasto (1) Herlin Antti (1) Herlin Ilkka (1) Herlin Niklas (1) Herlin Pekka (1) Hernesaari (1) Herodotos (1) Hietanen Risto (1) hiihto (1) Hiihtoliitto (1) Hiilamo Heikki (1) Himanen Pekka (4) Hirschman Albert O. (1) Hirvonen Markku (1) Hitler Adolf (1) HK Scan (1) Holappa Lauri (1) Holland Heidi (1) Hollande François (1) Holmberg Kalle (1) Holmström Bengt (1) Holvas Jakke (1) Honka Matti (1) Honkapohja Seppo (1) HS raati (1) Hu Jintao (1) Hufvudstadsbladet (2) HUS (1) Hyvinkää (2) HYY (1) Häkämies Jyri (3) Hämäläinen Unto (1) Härmälä Esa (2) Ihalainen Lauri (1) IK Kapital (1) ikärasismi (1) Ilaskivi Raimo (1) ilmastonmuutos (3) Image (1) IMF (8) Indignados (1) Indonesia (1) investointipankit (1) iPad (1) Irlanti (4) ironia (1) irtokarkki (1) ISMA (1) Italia (2) Itsemurhat (2) itsenäisyyspäivä (1) Itä-Häme (4) Itä-Suomen yliopisto (1) Jaakonsaari Liisa (1) Jackson Hole (1) Jackson Michael (1) Janne Kuutio (1) Japani (1) Jeskanen-Sundström Heli (1) Ji Yuemei (1) Joenpelto Eeva (1) johdannaiset (1) Jokela (1) Joku Anneli (1) Jotuni Maria (1) joulu (1) Joulupukki (2) JSN (1) julkinen sektori (1) Julkisen Sanan Neuvostoliitto (2) Jumala (1) Juncker Jean-Claude (3) Jungner Mikael (3) Jusula Jukka (1) Jyväskylän yliopisto (1) Järvi Antti (1) Jätevesiasetus (1) jääkiekko (1) Jäätteenmäki Anneli (1) K-kauppa (1) Kaarenoja Vappu (1) Kahneman Daniel (1) Kailajärvi Hannu (1) Kakkonen Kyösti (2) kalapuikot (1) Kaleva (1) Kalli Timo (2) Kallis Bjarne (2) Kalpala Asmo (1) Kaltiokumpu Oiva (1) Kambodzha (1) Kanaria (1) Kanerva Ilkka (4) Kangas Olli (1) Kangasharju Aki (1) kansalaisuus (1) kansallispuistot (1) kapitalisaatiosopimus (1) kapitalismi (3) Karhinen Reijo (1) Karjalainen Ahti (1) Kaskeala Juhani Tuomioja Erkki (1) Katainen Jyrki (21) Kauhajoki (1) Kauppakorkeakoulu (2) Keaton Buster (1) Kehittyvien Maakuntien Suomi (2) kehitysapu (2) Keinoelämän keskusliitto (1) Kekkonen Urho (3) Kela (2) kello (1) kerjääminen (1) Keskuskauppakamari (1) keskuspankki (1) keskusrikospoliisi (1) keskusta (2) keskustanuoret (1) Keskustapuolue (5) kestävyysvaje (1) Keynes J.M. (3) Kianto Ilmari (1) Kiasma (1) Kiljunen Kimmo (1) kilpailukyky (1) Kimanen Seppo (1) King Mervyn (1) Kinkel Klaus (2) kirjasto (1) Kirkko (1) kirkosta eroaminen (2) Kiviniemi Mari (5) Klimenko Viktor (1) Klondyke (1) Kobe (1) Kohl Helmut (2) Koijärvi (1) Koivisto Mauno (2) Kokkola (1) kokonaiskysyntä (1) kokoomuksen nuorten liitto (1) Kokoomus (11) Koljatti (1) kolmikanta (1) Kone (1) Kontio Kari (2) Korhonen Jarmo (1) koripallo (1) korkeakoulut (1) Korkman Sixten (4) Korpi Rauno (1) Kortelainen Anna (2) Kosken Kanava (2) Kouri Pentti (1) Kreikka (13) Kreml (1) Krim (1) Krugman Paul (3) Kuhn Thomas (1) Kullberg Rolf (1) kulta (1) Kuntien eläkevakuutus (1) Kuvaja Sari (1) Kylliäinen Antti (1) käsitehistoria (1) käsittämättömät lyhenteet (1) Laakkonen Yrjö (1) lama (2) Lama Dalai (1) Lamassoure Alain (1) Lapin Kansa (6) lapsilisät (1) Latvia (1) Lehman Brothers (4) Lehman sisters (1) lehmä (1) Lehtinen Lasse (1) Lehtomäki Paula (1) Leigh Daniel (1) leikkaukset (1) leikkaus (1) Lepakko (1) leppoistaminen (1) leverage (1) LFA (1) liberalismi (1) Liikanen Erkki (12) Lillehammerin olympialaiset (1) Lillqvist Katariina (1) Linden Suvi (1) Linna Väinö (1) Lintilä Mika (1) Lipponen Paavo (5) London School of Economics (2) Long Term Capital Management (1) Louekoski Matti (1) Lucas Robert (1) lukeminen (1) Lukuviikko (1) Luoton loppu (1) luottoluokittajat (1) Luxemburg (1) Lähde Jussi (1) Länsi-Uusimaa (1) Maahanmuutto (3) maailmanmestaruus (1) maanjäristys (1) Maaseudun tulevaisuus (1) maatalouspolitiikka (1) Madoff Bernie (2) Mallander J.O. (1) Malthus Joseph (1) Mandela Nelson (2) Mann Thomas (2) Mannerheim (1) markkinat (2) markkinayhteiskunta (3) Martta (1) Martti (1) Marx Karl (1) Maskun kalustetalo (1) Mbeki Thabo (1) MedOne (1) Mehiläinen (1) Mendel Grigori (1) Meri Veijo (1) Merkel Angela (2) Mermaid (1) Merrill Lynch (1) Metalliliitto (2) metsästys (1) Miami Heat (1) Mickelsson Max (1) Mikkkeli (1) minimipalkkas (1) Minna Ruckenstein (1) Minsky Hyman (1) Mitro Isä (1) Mokka Roope (1) Monti Mario (1) moral hazard (1) Mosambik (1) MTK (1) Mubarak Hosni (1) Mussolini Benito (1) Müller Heiner (1) Myllylä Mika (1) Münchau Wolfgang (1) Münchhausen paroni (1) Myyrmanni (1) Mäkinen Kari (1) Männistö Lasse (1) Naxos (1) Neste OIl (2) Neuvonen Aleksi (1) Neuvostoliitto (3) New Yorker (3) Newsweek (1) Niinistö Sauli (5) Niniistö Sauli (1) Njassa (1) Noitaympyrä (1) Nokelainen Petteri (1) Nokia (3) Norberg Johan (1) Nordea (7) normitalkoot (1) Nova (1) Nowotny Ewald (1) Nummisuutarit (1) nuorisotyöttömyys (1) Nuorkansallinen vapaussäätiö (1) Nykyri Ilona (1) näkymätön käsi (1) Näkymätön Mies (1) Obama Barack (1) Occupy Wall Street (1) Oddson David (1) OECD (1) Oikeusministeriö (1) oikeustoimikelpoisuus (1) Oinonen Pentti (1) Okko Paavo (1) OKM (1) Olkiluoto 3 (1) Onninen Suvi (2) OP-Pohjola (1) Oreck Bruce (1) Orivesi (1) Otava (1) Outokumpu (1) Paasikivi Juho Kusti (1) pakolaisuus (1) Palme Olof (1) palmuöljy (2) Palonen Kari (1) Pangalos Theodoros (1) pankkivero (1) Papandreou George (2) parlamentarismi (1) parlement (1) Pasanen Tauno (1) Patomäki Heikki (1) Paul Krugman (1) Paulson Hank (1) Pekka (1) Pekkala Ahti (1) Pekkarinen Jukka (3) Pekkarinen Mauri (3) Pelle Miljoona (1) Peltomäki Jukka (1) Pentikäinen Mikael (1) Penttilä Risto E.J. (1) Perheyritysten liitto (1) perintövero (1) Persson Göran (1) Pertti Haaparanta (1) peruskoulu (2) Perussuomalaiset (10) perustulo (1) perustuslaki (1) Pesonen Janne (1) Peston Robert (1) Pietikäinen Sirpa (1) Pietinen Kimmo (1) Piga Gustavo (1) Pihlström Antti (1) piispat (1) Pikkarainen Pentti (1) Pinochet Augusto (1) Plötz Alfred (1) Polanyi Karl (5) poliisi (1) politiikka (1) politrukki (1) Pori (1) Portugali (3) presidentinvaalit 2012 (1) presidentti (2) Prodi Romano (1) protesti (1) provokaatio (1) Puerto de la Cruz (1) Pula-aika (1) Pulliainen Erkki (1) Puntarpää (1) Putin Vladimir (3) Putkonen Matti (3) Puu Anna (1) Puustjärvi Anna (1) pyramidi (2) Pyykkö Mirja (1) Pyörälä Mika (1) Päihdet-Häme (1) pääministeri (2) pääomavero (1) pörssi (2) QE (4) Radio City (1) Radio Suomi (1) Raeste Juha-Pekka (1) raha (2) rahaliitto (1) Rahan kulttuuri (1) rahapolitiikka (1) Rahkonen Keijo (1) rahoitus (2) rahoitusmarkkinavero (1) Rajan Raghuram (1) rakenneuudistus (1) rasaismi (1) Ratsia (1) Ratzel Friedrich (1) RBS (1) Reagan Ronald (1) Reding Viviane (1) Rehn Olli (14) Rehula Juha (2) Reinhardt Carmen (1) Relander Jukka (2) Retuperän WBK (1) Reunanen Esa (1) Riihilahti Aki (1) Rinne Antti (1) Rogoff Kenneth (1) Rojola Lea (1) Romania (1) Roos JP (3) Round Robin (1) Ruokonen Pertti (1) Ruotsi (1) rusinapulla (1) ruuan alv (1) Ruutu Tuomo (1) Rämö Aurora (1) Räsänen Jari (1) Räsänen Päivi (2) S-ryhmä (1) S&D (1) Saarikoski Pentti (1) Saarikoski Saska (2) Saarinen Esa (1) Saga (1) Sairaanhoitaja Sari (1) SAK (3) Saksa (1) Salama Hannu (1) Salmela-Järvinen Martta (1) Salo (1) Salo Petri (1) Salo Sinikka (1) Salolainen Pertti (2) Salon Seudun Sanomat (5) Salonen Ahti M. (1) Sampo (3) San Antonio Spurs (1) Sanoma Oy (2) Sarasvuo Jari (3) Sasi Kimmo (2) Satakunnan Kansa (5) Satuli Antti (2) Sauli Mikko (1) Sauri Pekka (1) Savon Sanomat (1) Schiller Karl (1) Scholes Myron Kuparinen Susanna (1) Schulz Martin (1) SDP (13) Sehr Schnell (1) seksi (1) seniokratia (1) Shakespeare William (1) Sichuan (1) sienestys (1) Simon John (1) Sinnemäki Anni (2) Siola Anna (1) Sipilä Juha (4) Smith Adam (2) SMP (1) Snellman J.V. (2) Soini Timo (18) Soininvaara Osmo (1) Solidium (1) SONK (1) Soros George (2) Sovala Markus (1) Spotify (1) SSS (1) Standard's & Poor (1) Stanley O´Neal (1) Stern Nicholas (1) Stiglitz Joseph (1) STM (1) Stoltenberg Jens (2) Stoppard Tom (1) strategia (1) strutsi (1) Stubb Alexander (11) Sukari Toivo (2) Sulkunen Sari (1) Summers Lawrence (2) Sundbäck Veli (3) Suomen Kirjastoseura (1) Suomen Kuvalehti (1) Suomen Kuvalehti Saarikoski Saska (1) Suomen pankki (7) Suomen RH-yhtiöt (1) Suomen Tietotoimisto (1) Suomen Yrittäjät (1) Suomenlinna (1) Suomi (2) Suomi-Soffa (1) Superman (1) Surowiecki James (1) surrealismi (1) Suupohjan Osuuspankki (1) Suuri kiristys (5) Suuri lama (1) suurtyöttömyys (1) Sveitsi (1) synnytysosasto (1) Syrjälä Hanna (1) syrjäytyminen (1) Sähkönkulutus (1) sääntely (1) säästäminen (1) Söderblom Erik (1) Söderman Jacob (1) Taalasmaa Seppo (1) taantuma (2) Taipaleenmäki Marika (1) Taleb Nassim Nicholas (1) talous (3) Talouselämä (6) talouskriisi (1) talouskuri (1) talouspolitiikka (1) taloustiede (1) Tammisaari (1) Tapiola (1) tasa-arvo (3) teknologia (1) TEM (1) Tenavat (1) Tennilä Esko-Juhani (1) Teresa Äiti (1) Tervo Jari (1) Tett Gillian (1) Teuva (1) Thaler Richard (1) Thatcher Margaret (2) The Economist (1) Tilastokeskus (2) Timo Kallinen (1) TINA (1) TLTRO (1) Toivanen-Koivisto Maarit (1) Torpan Pojat (1) Townsend Joseph (1) Tragedy of the Commons (1) tranche (1) Trichet Jean-Claude (1) Triton (1) Troikka (1) Troyan Carlo (1) Tsakalotos Euklides (1) Tsipras Alexis (1) tsunami (2) Tunisia (1) Tuomioja Erkki (6) tuottavuus (1) Turhapuro Uuno (1) Turhuuksien rovio (1) Turkka Jouko (2) Turkki Teppo (1) Turun kauppakorkeakoulu (1) Turun NMKY (1) Turun Sanomat (1) Turunen Taisto (2) Tutu Desmond (1) TVO (1) tyhmyys (1) työttömyys (3) tähtisadetikku (1) Uimonen Risto (3) Ukkola Tuulikki (1) Ukraina (1) ulkoisvaikutus (1) Urho Ulla-Marja (1) Urpilainen Jutta (8) Uschanov Tommi (1) Utöya (1) uusi vuosi (1) Uusipaavalniemi Markku (1) uusiutuva energia (1) uusliberalismi (1) vaalirahoitus (2) Vakaus- ja kasvusopimus (1) Val(t)io (1) Valio (1) Valkoinen tiikeri (1) Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (1) valtiontalous (1) valtionvelka (5) valtiovarainministeriö (4) van Duyn Aline (1) Vanhanen Matti (12) Vapaavuori Jan (1) Varma (1) Vartiainen Juhana (4) Vartiosaari (1) Vasemmistoliitto (1) vasemmistonuoret (1) Vasikkasaari (1) velka (1) velkaantuminen (1) velkapopulismi (1) Venäjä (1) veronkierto (3) veroparatiisi (3) veropohja (2) Verotus (1) verovähennys (1) Viheriälaakso J.V. (1) vihreät (3) Viinanen Iiro (5) Vilkuna Pekka (1) Vimärirotta (1) Virén Lasse (1) Virkkunen Henna (1) Virkkunen Janne (1) Virolainen Johannes (2) Virolainen Kyllikki (1) Virtanen Pertti (1) Vistbacka Raimo (1) vivutus (1) VM (1) von Plötz Hans (1) voodoo (1) Välijärvi Jouni (1) Väyrynen Paavo (2) Väätäinen Juha (1) Wahlroos Björn (13) Walhbeck Ville (2) Wall Street (1) Wallin Stefan (2) Ware Marilyn (1) Wettenhovi-Aspa Sigurd (1) Whately Richard (1) Wibble Anne (2) Wikileaks (1) Wikipedia (1) Williamson David (1) WinCapita (2) Wolfe Tom (1) WSOY (1) Yale (1) Ydinvoima (4) Yhdysvallat (1) Yhdysvaltain lähetystö (2) yhteisvastuu (2) yhteisövero (1) Ykkösaamu (1) Yle (1) yleinen asevelvollisuus (1) yleislakko (1) Yleisradio (3) yliopisto (1) Ylioppilaslehti (3) Ylönen Matti (1) ympäristöministeriö (1) Yrjö-Koskinen (1) YYA (1) Zizek Slavoj (1) Zyskowicz Ben (3) Älä ruoki lamaa (1) ärräpussi (1) Äänekosken Huima (1) Äänekoski (2) Äärimmäistyvyys (1)